Oletko koskaan kuorinut elämääsi terälehti kerrallaan ja pohtinut mitä ytimestä jää jäljelle? Tai aloittanut itsesi pukemisen ympäristöösi aivan alastomasta sielusta. Minulle tästä tarkoituksen ja merkityksen pohdinnasta on kasvanut aika ajoin toistuva polku.

Saan itseni kiinni pohtimasta asioiden arvoa muiden näkökulmasta. Mietin ovatko asiat tarpeellisia tai näkeekö maailma niiden merkitystä. Onneksi tajusin viime retkellä, että en viimeisen viiden vuoden aikana ole tehnyt oikeastaan mitään vallitsevaan tarpeeseen vaan enemmän omasta halusta näyttää eikä vain väittää maailman mullistuksia.

Olen joskus ajatellut tarvitsevani pelkän kynän ja pienen vihon ajatusteni maailmaan. Tunnen juuri ajatusten johtamisen ja jakamisen tuottavan henkisesti suurinta täyttymystä. Kehoni hoitaminen vaatii valitettavasti vuosittain yhä kasvavan osansa pysyäkseen arkeni vauhdissa. Mielen ja kehon tasapainon vaaliminen vie enemmän aikaa kuin olisin niille valmis antamaan.

Sitten tulevat ihmiset. Rakkaat kanssakulkijani ajassa. Ihmiset, jotka ihastuttavat ja satuttavat matkan varrella. Ihmiset, jotka tekevät elämästä sen juhlimisen arvoisen. Ihmiset, joiden takia raadamme kohti alati paranevaa maailmaa.

Olisi mahtavinta olla vahvempi hengessä kuin lihassa

Loppu saattaa olla aivan turhaa. Rakennettu muuta maailmaa ja muiden tarpeita tyydyttämään. Olisi upeaa päästä irti maallisista motkotuksista ja keskittyä ajatusten syventämiseen kyynisyyteen taipumatta. Olisi mahtavinta olla vahvempi hengessä kuin lihassa. Ehkä joskus olemmekin.

Matka ajassa ja elämässä ei ole mitään ilman oman ja muiden polkujen pohtimista. Onneksi matkaa tai tarvitse taittaa yksin vaan rohkeimmat meistä antavat omatkin tuntemuksensa muidenkin pohdittaviksi. Matka on tehty tekemistä varten eikä yksikään selviä elämästään yksin. Kiitos siitä, että olet siinä takkuisen kynäni kaveri. Merkki verkossa jonkun toisenkin matkasta elämän poluilla.