Hesarin hyvä viikko

Olisiko pöly jo nyt sopivasti leijaillut uuden Hesarin lanseerauksen ylle? Hesarilla on takanaan hyvä viikko vähän hoikemman lehden parissa. Arjessa yleensä varsin harmaa sanomalehti onnistui kääntämään merkittävän julkisuuden itseensä uudistamalla toimintamallejaan. Muutokset tuntuvat jo näin viikon jälkeen varsin pieniltä. Kiinnostavaa on se, että jo aikaisemmin digialustoille siirtyneitä lukijoita houkutellaan takaisin painetun lehden pariin. Mistähän tämä kertoo talon arvoissa? Miksi uutta sukupolvea ei houkutella nimenomaan sähköisten medioiden pariin teemalla ”unohda se paperi, hesari on paljon muutakin.”

Kiinnostavinta Hesari-lanseerauksessa oli tapahtuman yhteisöllisyys. Ensimmäisenä aamuna, ensimmäiset jo varhaisina tunteina, asiaa ryhdyttiin kommentoimaan, kehumaan ja pohtimaan sosiaalisessa mediassa. Kymmenet asiantuntijat, media-alan ammattilaiset, toimittajat ja kuraattorit kertoivat näkemyksiään uudesta lehdestä. Hetken Hesari oli meidän kaikkien yhteinen.

Pidin erityisesti siitä, että niin Hesarin kuin Ylenkin toimittajat kuten muutkin media-alan vaikuttajat kommentoivat uudistusta, sisältöä, ulkoasua ja juttuja julkisesti. Asioista keskusteltiin, välillä kiihkeästikin. Lehdestä tuli hetkeksi yhteinen, vuorovaikutteinen ja kiinnostava. Olisipa media aina tälläinen! Jaettu, lähestyttävä, inhimillinen ja toimittajat suoraan yleisön palveluksessa.

Oli hauskaa osallistua ja kertoa omia mielipiteitä uudistuksesta. Tällä viikolla lehti palasi arjen harmauteen, pilkkopimeään. En keksi miksi Hesarista pitäisi innostua sähköisen median korvikkeena. Tekeminen näyttää etäältä leikkuupuimurilla-ajamiselta. Pitämällä linjat suorina syntyy tulosta ja uutiskone pyörii. Milloinkahan mediatalot hiffaavat lopultakin yhteisön voiman ja avaavat itsensä pysyväksi osaksi verkostoja?

ps. Myyntiosastolta ensimmäinen kapeampi lehti oli kai rimanalitus. Osuuskauppa uuden lehden kannessa alleviivasi hyvin kuinka tylsää sanomalehtimainonta voikaan olla niin mainostajille kuin lukijoillekin.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue lisää