Olen herkkä ihminen. Ärsyttää jopa ajatus ja erityisesti idea sanoa asia ääneen. Ei se silti asiaa miksikään muuta.

Kiukkuni räjähtää herkästi kuin galaksien välinen sota, olen tunteellinen ja vaikutun kaikesta luovasta. Ihmettelen elämää ja tunteeni valtaavat minut toistuvasti ilman varoituksia.

Miksi ihmeessä pohtisin asiaa ääneen? Koska minua on kannustettu hyväksymään asia ja tekemään faktasta yksi vahtvuteni. Olen matkalla hyväksymään oman herkkyyteni.

Voi olla, että herkkyyteni ja ehkäpä ajoittainen herkkähipiäisyyteni on minut hyvin tunteville tuttu asia. Itse olen elätellyt toivetta vahvasta ja viisaasta, eikä ajatus herkkyydestä ole tuntunut vahvuudelta. En ole ajatellut tekeväni työtä, jossa herkkyydestä olisi hyötyä.

Mitä ihmeen hyötyä herkkyydestä voisi olla? Voisiko sitä käyttää ihmisten kanssa kohtaamisissa. Voisiko herkkyys olla osa johtajuutta tai tapaa luovia vaativien ja vaikuttavien huippuasiantuntijoiden keskellä. Vai liittyykö se sittenkin vain minuun ja siihen miten asioita käsittelen arjessa ja juhlassa

Herkkyydellä on varmaan paljon hyviä kavereita. Luovuus, tunteet, intohimo ja ärtymys tulevat ainakin mieleen. Ehkä herkkyyttä voisi ajatella työkaluna tai tapana vaativien asioiden työstämiseen ja saavuttamiseen. Ehkä oikeassa kontekstissa herkkyyden voi nähdä vahvuutena. Matka omaan mieleen jatkuu sarastavasta maanantaista huolimatta.

V