Tunnustan. Aika-ajoin tekee mieli olla aivan kuin kaikki muutkin. Vaieta, fiksuilla kysyttäessä ja tehdä asioita aivan perinteisellä tavalla.

Häpeällä on ikävä tapa haastaa tekemisiämme arjessa.

Olisi hienoa olla intohimoton ja turvallisuushakuinen ihminen. Tyytyä siihen mitä elämällä on tarjottavana eikä haastaa jatkuvasti itseään ja ympäristöä kehittymään ja parantamaan entistäkin parempaa versiota maailmasta. Olisi hienoa tavoitella tekemättömyyttä ja helpointa polkua elämässä.

Tiedän etteivät edelliset lauseet koskaan toteudu elämässäni. En mahdu perinteiseen mökötysmuottiin, vaikka kuinka yritän. Se mikä monelle näyttää vaikealta, pakkomielteiselle ja mielipuoliselle on itselleni intohimoista, avartavaa ja täysin looginen tapa hahmottaa maailmaa ja siihen osallistumista.

En osaisi elää muuten kuin valitsemallani tavalla.

On ajoittain raskasta tehdä asioita eri tavalla kuin enemmistö. Harmaaseen hautautuminen vetää kovasti puoleensa. Erilaisuuden kokemisessa on aimo annos yksinäisyyttä ihmistenkin keskellä. Häpeä hiipii arkeen ilman jatkuvaa muistutusta valitusta asenteesta.

Taistelu häpeää vastaan vie turhaan energiaa.

Tulevaisuus kertoo taas, kuinka väärässä ajatuksissamme olimmekaan. Silti on syytä kehittää jatkuvasti ja uskoa parempaan versioon yhdessä saavutettavasta elämästä. Näin on käynyt läpi maailman historian. Maailma korvaa aina itsensä paremmalla versiolla. Olemme terveempiä, vauraampia, vapaampia ja onnellisempia. Annetaan siis välillä tyytyväisyydellekin tilaa elämässä. Pyhien tullen on hyvä muistaa kaikkia edelläkävijöitä ja omilla tavoillaan maailmaa parantavia Hellaakosken sanoin:

Tietä käyden tien on vanki.
Vapaa on vain umpihanki.