Kulunut viikko oli tavallistakin haastavampi. Hyvällä tavalla. Sain antaa ja ottaa opikseni paljon maailmasta ja itsestäni. Väsyneenä illalla mieleni hairahtui pohtimaan millainen itselleni olisi unelmaduuni.
Ensin pitäisi pohtia miten unelmaduuni määritellään? Jokaisella on tietysti omat mittarinsa. Minun unelmissani työ on haastavaa, tuloksellista, vapaata ja kiinnostavaa. Unelmaduunissani pääsen tekemään asioita, synnyttämään tuloksia ja teen sellaista, jossa olen parhaimmillani.
Mitä jos muiden auttajana ja verkoston vetäjänä olenkin parhaimmillani? Pitääkö koko ajatusta toisesta, paremmasta tai unelmasta käsitellä? Varmasti kannattaa, jos ei muuten niin huvin vuoksi.
Unelmaduunin voisi määritellä olosuhteiksi, jossa tekijän ominaisuudet, vahvuudet ja työtehtävän tarpeet kohtaavat parhaalla mahdollisella tavalla.
Pohditaan ensin, mitä unelmaduuni on minulle?
Rakastan uusien versioiden ja asioiden suunnittelua ja toteuttamista. Parhaimmillaan se on kahden vanhan yhdistämistä yhdeksi uudeksi tai asioiden uudistamista perusteellisella tavalla.
Olen vaativa ja tulosohjautunut. Haluan nähdä ja saavuttaa hyviä tuloksia. En tiedä miksi asiat pitäisi tehdä koskaan muuten kuin parhaalla mahdollisella tavalla. Toisaalta onnistun itsekin usein tekemään ja puhumaan asioista aivan eri tavalla. Esimerkiksi puhun konsultoinnin vähentämisestä, mutta löydän jatkuvasti uusia ja mahtavia muotoilukohteita.
Haluan vapautta. En saa itsestäni irti, jos en itse pysty vaikuttamaan aikaan, paikkaan ja vaadittaviin tuloksiin. En halua helpoutta, vaan rakentavaa haastavuutta yhteisten tavoitteiden, toimintamallien, työkalujen ja tekemisen kautta.
Haaveilen paremmasta maailmasta ja yrityksistä. Innostun kasvusta, parantamisesta, excellensistä, vastuullisuudesta ja kestävyydestä. Uskon vahvasti positiivisiin kierteisiin, jolloin yritys voi kasvaa, parantaa tulosta, lisätä asiakastyytyväisyyttä ja tehdä asioita entistäkin kestävämmin.
No mihin tälläinen sähköjänis sitten soveltuu? Millainen on yhden miehen armeijan unelmaduuni? Ehkä se on jotain vain elämää artistin ja arkkitehdin välimaastosta. Haluan luoda menestystarinoita ja asioita, joista sekä puhutaan että kiitetään. Haluan omalta osaltani viedä maailmaa hitusen eteenpäin niin hyvin kuin asioita taidan.
Taakse kadonnut viikko piti sisällään palavereita, muotoilua, seminaareja ja matkustamista. Sanokaa vaan ”seminaareja,” mutta sanon että yhdistämällä kolmeen päivään yhden Digitalist -tapahtuman, Helsingin kaupungin Smart City –seminaarin ja työpajan työelämän kehittämisestä Rovaniemellä oppii paljon ja nopeasti. Ehkä juuri se onkin unelmaduunin avain. Ympäristö joka opettaa ja haastaa jatkuvasti oppimaan parempaa. Saattaa hyvin olla, että elän unelmaani duunielämässä juuri nyt.
Millainen on sinun unelmaduunisi?
Kirjoita kommentti