Kuinka paljon arvoa tuottaa työtä tekevä ihminen? Tiedämme paljon ihmisen kulutuksesta, energian, jätteiden tai luonnonvarojen hukkaamisesta. Miten paljon merkityksellistä sisältöä saadaan aikaiseksi yhdessä työpäivässä?

Mittaamme työaikaa, suoritteita, myyntiä, laskutusta ja onnistumisia. Silti tuntuu siltä että monissa ammattiryhmissä työn todellisen tuottamisen mittaaminen on vielä suomalaisessa yhteiskunnassa tabu. Paraneeko potilas? Kuinka paljon koodia tai kuinka hyvän mainosidean suunnittelija tuottaa määritellyn panostuksen aikana?

Tuntuu että käytämme paljon enemmän aikaa työn suorittamisen määrittelyyn kuin sen tuottavuuden kehittämiseen.

Eräs digitalisoitumisen riemuja tulisi olla ainakin tietotyön ajan, paikan ja tuottavuuden erkaantuminen toisistaan. Tulevaisuuden asiantuntija tekee oman palansa kakusta missä, miten ja milloin haluaa. Työtehtävät ja tuottavuuden tavoitteet on määritelty siten ettei työn tekemistä tarvitse suoranaisesti valvoa. Apu, yhteys ja arkinen yhteydenpito onnistuu järjestelmien avulla.

Mitä nopeammin lihallinen tuotantotekijä vapautetaan yhteisistä tuotannon toimintaympäristöistä, sitä luovemmaksi ja tuottavammaksi muuttuu ihminen. Näin ainakin toivon ja väitän.

Puhuttaessa työn ja työntekijän vapauttamisesta tuottamaan iskee mieliimme ensimmäisenä erilaiset uhkakuvat. Mitä jos joku ei teekään mitään? Entä jos joku onkin tosi nopea ja nukkuu lopunpäivää? Onko se tasavertaista jos kaikki eivät kulje kellokortin mukaisesti? Huomaamme koko henkilöstökulttuurin pohjautuvan tehdastyölle. Arvoa tuotetaan toimistotehtaissa organisaatioissa, työaikoina ja paikoissa todellisesta tuottavuudesta piittaamatta. Keskeistä ei ole työn tuottavuus vaan työpaikalla viihtyminen. Silti ihmisellä pitäisi olla kirkkaana mielessää oma tehtävänsä, tavoitteet ja toimintamallit joka päivä.

Nykyinen työjärjestelmä on absurdi. Ihmiset jonottavat ruuhkissa tai julkisissa liikennevälineissä pääsyä työpaikalle. Sitä ennen perheellisillä voi olla pesässään oma aamunäytelmänsä jälkikasvun kaitsemisessa kohti koulutietä. Tuntien urakoinnin ja hermojaraastavien ponnistelujen jälkeen päästään kahvikoneelle ja omalle työpisteelle. Kaikkensa antaneena ihmisten pitäisi yhtäkkiä muuttua luovaksi ja tuottavaksi.

Miten ihmeessä on mahdollista virittää aivosolut parhaimmilleen tällaisen höykkyytyksen runtelemana?

Jokaisella ihmisellä on omat rytminsä ja vahvuutensa. Toinen on parhaimmillaan aamulla ja toinen illalla. Toiset meistä ovat tarkempia kuin toiset. Harvoille nopeus on heidän suurin valttinsa. Miksi työolosuhteet ja tuottavuuden mittarit ovat kaikille samanalaisia? Olemmeko sittenkin järjestelmän orjia vaikka kauniisti puhummekin työkulttuureista ja niissä viihtymisestä. Olemmeko rakentaneet aikuisten lastentarhoja päivittäiseen viihdyttämiseen?

Fiksuimmat ja vaativimmat omistajat ja organisaatiot vapauttavat työn tuottavuuden sen kahlehtimisesta.

Älykkäimmät ymmärtävät antaa ja vaatia samalla enemmän.

Kun annat ihmiselle tilaa määritellä itse, motivoitua ja kertoa työnsä tuottavuudesta, avaat oven myös suuremmille haasteille. Tuottavuuspohjaisella mittaamisella ja palkitsemisella annat ihmiselle luvan määritellä itse ansiotasonsa. Poistamalla olemassaolevan tiedon jakaamiseen tähtäävät turhat yhteispalaveri organisaation arjesta poistat aikavarkaita ja turhaa organisaatiohuttua. Arvokkaita ja kalliita kohtaamisia on syytä käyttää johonkin parempaan, toiminnan tehostamiseen tai uuden luomiseen. Olemassoleva tieto onnistumisista ja suorituksista voidaan jakaa suoraan ihmisille ilman kohtaamisia. Hyvin valmistellut palaverit ja suunnitelmallisuus tekevät kohtaamisistakin haluttavampia ja tuottavampia.

Arvoverkostot, yhteisöt ja ekosysteemit ovat työn tuottavuuden tulevaisuutta. Mielenkiintoista nähdä mitkä toimialat pystyvät ensimmäisenä siirtymään työn tekemisestä työn tuottavuuden mittaamiseen. Toivoisin sen olevan luovan luokan tai juuri IT-järjestelmien rakentamisen. Juuri niissä työolosuhteilla on eniten väliä.