,

Miksi rakensin ”Päivän Tolvasen?” Ajatukseni somesta

En tiedä mitä ihmiset minusta ajattelevat. Olen luonnollisesti asiasta osittain kiinnostunut, mutta kiinnostavampaa olisi, jos mielipidettä asioista kysyttäisiin eikä vain arveltaisi. Hyväksytään sekin osana ihmisyyttä. Kukaan ei ole vielä kysynyt mitä mieltä olen sosiaalisesta mediasta. Kirjataan muutamia asioita aiheesta.

En suosittele omaa toimintamalliani suoraan kenellekään. Mutta opin kyllä nopeasti ja matkalla on kertynyt paljon ajatuksia mikä ja miten asiat toimivat verkossa. Oma ”yliaktiivinen” testini syntyi seuraavissa tunnelmissa.

Olin vuosituhannen vaihteessa töissä Radiolinjalla ja sittemmin Intervisiossa tekemisissä sisältöjen, uusien liiketoimintamallien ja ns. cross-median kanssa. Saimme aikaan hyviä juttuja aivan liian aikaisin. Internetin kipinä kuitenkin syntyi ja näimme asioita, jotka nyt, reilu vuosikymmen myöhemmin alkavat olla arkipäivää.

Näin 2007 valtavan muutoksen. Applen käyttäjäkokemus, aplikaatiot palveluina ja riittävät yhteydet alkoivat vihdoinkin toteuttamaan verkon profetiaa. Toimivien alustojen päälle syntyi nopeasti erilaisia palveluita tarjoamaan erilaisia elämyksiä ja mahdollisuuksia niin kuluttajille kuin yrityksillekin. Internetin profetiasta alkoi tulla totta. Ihmiset ja yritykset voisivat olla jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Mitä kaikkea rakentaisimme verkon varaan?

Olin opiskellut Yhdysvalloista integroitua markkinointiviestintää sekä suoramarkkinointia. Ajatukseni markkinoinnista ja kokemukseni medialiiketoiminnasta yhdistyivät verkossa. Siirretään yritysten funktioita verkon varaan, ollaan avoimempia ja tuikitaan isona tähtenä internetin solmukohdissa. Yritin saada yrityksiä liikkeelle vuonna 2007. Yhä aivan liian aikaisin.

On aivan yhdentekevää onko palvelun osoite Twitter, Facebook, Linkedin, Slideshare, Pinterest vai XYZ. Tärkeämpää on nähdä ja ymmärtää kuinka ja mihin käyttäjät palvelua käyttävät. Jokaisessa palvelussa on omat käyttäjänsä, kulttuurinsa ja toimintamallissa. Twitter vetää aktiiveja jotka osallistuvat ja jakavat näkemyksiä loputtomasti, Facebookissa viipyillään mutta harvoin reagoidaan lapsikuvien, musiikkipromojen ja kainalopierujen loputtomassa viidakossa. Miksiköhän muuten yritykset haluavat maksaa näkyvyydestään kuluttajien levittämän sillisalaatin keskellä?  Facebook on monille tärkeä mutta henkilökohtaisiin tarkoituksiin. En oikein ymmärrä asiaa, enkä ole ihan varma ymmärtävätkö ”asiantuntijatkaan.” Linkedinissä puhutaan asiaa ja Pinterestissä jaetaan haaveita ja ajatuksia tulevista trendeistä.

Taustalla vaikuttaa paljon isompi asia. Kaikki ihmiset ovat teoriassa yhteydessä toisiinsa. Kaikki voivat viestiä ja vaikuttaa toisiinsa. Viestin siirtokustannusten hinta on olematon. Jokainen voi olla media. Jokainen voi rakentaa oman yleisönsä, luoda yhteisöistä uusia asiakkuuksia. Mitä kaikkea keksimme verkon varaan? Kuinka uudistamme markkinointimme digiaikaan? Miten hyödynnämme mahdollisuudet kärkiyritysten joukossa? Miten nopeasti verkko tuottaa? Olemmeko me toimialamme Apple? Näistä asioista allekirjoittanut on kiinnostunut.

On naurettavaa että Suomen parhaiden brändien valinta on arpajaiset verkossa. Vaikka niiden ydintoimintaansa eivät onnenpelit kuulu, ainoa idea on tehdä verkossa kilpailu tai typerä arvonta. Onko se todella kaikki mitä yrityksestä irtoaa? Kiroan. Eikö voisi vähän pohtia mitä kaikkea on tarjolla ja ennen kaikkea miten verkosto vaikuttaa epäsuorasti liiketoimintaamme. Kannattaisiko Akateemisen pohtia Amazonin roolia kilpailukentässä eikä harmaantua kanta-asiakkaiden ja omistajien mukana?

Ihmiset voivat auttaa nyt toisiaan helposti. Havahduin pari vuotta sitten internetin tietomäärään. Pohdin ensinnäkin ymmärrystä verkosta ja toiseksi ihmisten toimintamallia. Luin hyvä artikkeleita Amerikkalaisista lehdistä. Miksi kukaan ei jaa näkemäänsä? Saku Tuominen kysyi joskus ”hyvää seminaaria jossakin?” Kiirehdin huutamaan perään että kertokaa mullekin. Ei kerrottu. En tiedä löytyikö seminaaria eikä sillä väliä. Heräsin pohtimaan että kaiken hyvän jakaminen olisi kyllä toisesta ihmisestä välittämistä. ”Sharing is caring.” Eihän hyvän jakaminen ole itseltä pois? Eihän kaikki voi millään saada samaa tietoa. Ei kaikkien tarvitse kaikkea tietää tai olla kiinnostunut, mutta verkon viidakossa jokainen voi päättääkö seuratako linkkiä vai eikö. Samoin Tolvasen seuraamisesta pääsee helposti eroon.

Päätin esimerkin vuoksi toimia täysin päinvastoin. Luopua häpeästä. Ei ajatusteni jakaminen minusta huonmpaa tee. Päätin jakaa kaiken hyvän näkemäni itselleni merkittävissä palveluissa. Pitää huolta että mahdollisimman monella on aikaa ja mahdollisuus tutustua asiaan. Koska tviitit vanhenevat nopeasti ja Facebookin etusivulla useimmat katsovat vain uusimmat asiat, on Amerikkalaisten esikuvien mukaan syytä jakaa useamman kerran päivässä. Näin useampi ”sattuu” kanavalle ja saa mahdollisuuden nauttia linkistä, artikkelista tai muusta sisällöstä. Ne jotka eivät innostu voivat ohittaa tai sulkea kanavan. En minäkään montakaa TV-kanavaa katso. En silti närkästy siitä että joku lähettää ohjelmaa ruotsiksi.

Minulle verkko on mahdollisuus parempaan, tehokkaampaan ja kiinnostavampaan liiketoimintamalleihin. ”Päivän Tolvanen” on työnäyte. Olen yrittänyt pitää sisältöjen laadusta huolta. Toivottavasti ”pyrkyryys” ei ole ohittanut itse aihetta. Verkko on ennen kaikkea liiketoimintamallien ja käyttäytymisen muutos. Verkko on jo ”kaikilla.” Verkko alkaa olla kaikkialla, missä sinä lymyilet? Mitä järkeä on piilotella metsässä?

Sosiaalinen media luo toreja ja markkinapaikkoja jossa yritys voi toteuttaa missiotaan. Harva vuokraa kauppatorilta teltan ja rakentaa sinne arvontakojun. En muista yhtään nähneeni vuosikymmeniin. Jostain syystä näin toimitaan verkossa. Olen kysynyt mihin mainoksia tarvitaan näissä verkostoissa? Eikö yritys voi olla oma itsensä ja palvella asiakkaita? Tieto tuotteesta, hyödystä ja yrityksen ajatukset tulevasta ovat hyvää palvelua. Miksi hyvää palvelua ei saa verkosta?

On typerää lähetellä yksisuuntaisia mainoksia ja kaataa yritystietoa eri kanaviin kun voisi toimia verkon tavalla. Jakaa laatua, vuorovaikuttaa ja käydä kauppaa verkossa. Lähes jokainen kuluttaja on jo etsinyt tietoa, vertaillut palveluita tai ostanut verkon kautta. Verkko on tullut jäädäkseen. Kuinka kauan ajattelit harhailla hukkapoluilla? Aika kyllä hoitaa homman. Joku oli juuri kysynyt vanhemmiltaan, että miksi nämä katsovat uutiset televisiosta kun ne on puhelimessakin.

Ja ylivoimaisesti paras kuvaus internetistä ja sen merkityksestä löytyy tästä.

 

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue lisää