Valtasi mieleni jälleen. Kerron kahdesta eri ärsykkeestä, jotka synnyttivät päässäni ajatuksen.  Voi olla että näistä ajatuksista on johdettavissa jonkinlainen idea. Yritän olla mahdollisimman selkeä. Yritän kirjoittaa kuin konekivääri.

Puhuin alkuviikosta toimittajan kanssa digitalisoitumisen vaikutuksista työelämään. Aikajänteenä oli sopiva vuosikymmen ja kävimme keskustelua katsomalla vuosikymmenen taaksepäin, eteenpäin ja pohtimalla diginatiivien asenteita oppimiseen, pelaamiseen, sosiaalisuuteen jne. Tavoitteena  oli luoda hypoteesi työelämästä vuonna 2020.

Olen puhunut aiheesta usein. Aloitan aina puheenvuoroni kertomalla työelämän vielä päätyvän ”laiturin nokkaan.” Tarkoitan sillä sitä, että digitalisoituminen muuttaa ennen kaikkea työtä ja yrityskulttuureja. Työssä käymisen sijaan pystymme purkamaan pelien tavoin työsuoritukset eri henkilöiden tai ryhmien tekemiksi suoritteiksi tai tavoitteiksi joita päivän, viikon, kuukauden tai vuoden aikana on tehtävä. Tavoitteet voimme visualisoida prosenteiksi tai erilaisiksi mittareiksi. Siitä missä, miten, ja kenen kanssa tuottavuus synnytetään tulee epärelevanttia. Pääsemme osin irti turhista palavereista, konttoreista, istumisesta, liikenneruuhkista ja saatamme pelastaa maaseudun tulevaisuuden. Näin uskon ja toivon.

Toinen ärsyke. Olin keskiviikkona Älykäs Talousjohtaminen 2013 – seminaarin paneelissa. Vähän oman ydinosaamiseni ulkokehällä, mutta historiasta löytyy balanced scorecard –konsultointia jne. Ja lähes joka päivähän tässä puhutaan yritysten kasvusta, johtamisesta ja strategioista digiaikana. Siitä mistä tämäkin blogi pauhaa.

Keskustelimme talousfunktion tulevaisuudesta ja kysyin millainen olisi unelmien tapa hoitaa taloutta? Vastauksissa puhuttiin mallintamisesta, liiketoimintojen johtamisesta, ennustamisesta ja tiedon kytkemisestä päätöksentekoon. Nojaamiseen tulevaan eikä historiatietoon. No hemmetti.

Jonain yönä tajusin olevamme merkittävän rakennemuutoksen reunalla. Digitalisoituminen purkaa yrityskulttuureihin liittyviä maneereja. Tapaamisia on fyysisesti vähemmän, mutta ne ovat entistäkin arvokkaampia. Samalla nykyiset mallit rakentaa organisaatiota, toimitiloja, resuresseja jne. joutavat romukoppaan. Helvetti! Mehän rakennamme nyt yrityksissä kiinteitä kustannuksia, organisaatioita ja toimintamalleja, vaikka tehtävänä olisi kuvata lisäarvoa asiakkaille, arvontuotantoa ja mahdollisimman joustavia verkostoja.

Maailmani ei ole enää entisensä. Katson tapaamme organisoida työtä pelottavana muumiona, joka lähettää terveisensä sadan vuoden taakse, sotatalouksiin ja tuotantoteollisuuteen. Pohdin henkistä vallankumousta. Voi olla että se kestää 30-vuotta. Mutta tulee taatusti. Diginatiivien maailma ei ole tuotantoteollisuuden maailma. Älykkyys tulee kaikkialle. Tekisi mieli heti irtisanoa kaikki kiinteät kustannukset yrityksestä ja aloittaa alusta. Todellinen nollapalaverin paikka. Mitä jos kasvuyrityksen rakentaisi älykkääseen johtamisjärjestelmään, maailmanluokan yrityskulttuurin ja brändiin, joka avoimmuudellaan ja osaamisellaan rakentaisi ilmiön. Olen liekeissä. Kaihtimet kiinni ja pohtimaan parempaa maailmaa. Tätä tunnetta eivät narisijat saa pilata.